Segregaation ja alueellisen eriarvoistumisen torjunta ovat jo hyvän aikaa olleet muotisanoja myös suomalaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen hiljattain julkaisemasta analyysista Työikäisen väestön alueellinen eriytyminen synnyinmaan ja tulotason mukaan suurilla kaupunkiseuduilla käy ilmi, että paljosta puheesta huolimatta alueellisen segregaation eteneminen jatkuu.
THL:n Helsingin, Tampereen ja Turun tilannetta tarkastelleen analyysin mukaan ulkomaalaistaustaisten ihmisten keskittyminen samoille asuinalueille jatkuu ja etenkin pieni ja suurituloisten suomalaisten asuinalueiden eriytyminen on vahvistunut. Suurista kaupungeista kansallisuusryhmien segregaatio on analyysin mukaan jyrkkää etenkin Turussa, jossa lähiöt kuten Lauste ja Varissuo ovatkin olleet jo pitkään tunnettuja maahanmuuttajaväestön korkeasta määrästä.
Mikä on sitten mennyt vikaan kun segregaation etenemistä ei ole saatu pysäytettyä? Eikö alueellisen eriarvoistumisen torjumiseen ole annettu riittävästi resursseja? Eikö kaupunkisuunnittelussa ole otettu huomioon segregaation torjuntaa?
Yhdysvalloissa on jo vuosikymmeniä pyritty torjumaan mustien ja valkoisten segregaatiota kaikilla elämän aloilla, mutta tulokset ovat kuitenkin olleet laihoja. Etnisten ryhmien segregaatio on asuinalueiden sisällä vähentynyt viime vuosikymmeninä jonkin verran, mutta samaan aikaan etnisten ryhmien eriytyminen on kasvanut asuinalueiden välillä, kuten ilmenee muun muassa New Yorkissa sijaitsevan Cornellin yliopiston professorin David Lichterin tutkimuksista.
Ruotsalainen Linné-yliopisto julkaisi muutama vuosi sitten tutkimuksen tästä niin sanotusta ”White Flight” -ilmiöstä, eli eurooppalaisessa kontekstissa kantaväestön pakenemisesta uusille asuinalueille maahanmuuttajien määrän kasvun myötä. Tutkimuksen mukaan ilmiö alkaa näkyä jo silloin, kun Euroopan ulkopuolelta tulevien maahanmuuttajien määrä nousee noin 3-4 prosenttiin alueen väestöstä.
Ihmiselle näyttääkin olevan luontaista asua samaan kulttuuriin kuuluvien ihmisten kanssa ja tätä on vaikea julkisen vallan torjua, sillä ihmiset näyttävän äänestävän jaloillaan aina kun siihen on mahdollisuus. Ilmiö on varsin ymmärrettävä, kun muistetaan esimerkiksi yhdysvaltalaisen sosiologin Robert Putnamin tutkimukset siitä kuinka sosiaalinen pääoma, eli ihmisten luottamus kanssaihmisiin, vähenee johdonmukaisesti asuinalueen monietnisyyden kasvaessa.
Mikäli Suomeen ei haluta syntyvän samanlaisia moniongelmaisia maahanmuuttajalähiöitä, joita löytyy esimerkiksi Ruotsista, tulemme jälleen siihen lopputulokseen, että ainoa toimiva vaikutuskeino ghettoutumista vastaan on maahanmuuttopolitiikka.
Simo Grönroos
toiminnanjohtaja
Suomen Perusta -ajatuspaja
3.5.2017