Aluevaalit ovat takana, ja hyvinvointialueiden toiminnan käynnistämiseen liittyvät käytännön järjestelyt edessä. Ennen miljardin kokoisia ICT-järjestelmäuudistuksia, ja kenties toisen miljardin maksavaa palkkaharmonisointia, päätetään alueiden hallintosäännöistä, joissa määritellään mm. valtuustoryhmille maksettavista paljon puhutuista ”demokratiarahoista”.
Puolueet ovat monin paikoin sopineet jo ennen vaaleja siitä, kuinka monella tuhannella eurolla puolueiden piirijärjestöjä tuetaan valittua aluevaltuutettua kohden. Toki tuki näennäisesti määritellään käytettäväksi hyvinvointialueen valtuustoryhmän toimintaan, mutta käytännössä se on lisä jo oleviin puoluetukiin.
Monilla alueilla suunnitellut tuet liikkuvat 5000 ja 6000 euron luokassa per valtuutettu. Kun maassa on 1379 aluevaltuutettua, niin uusi piilopuoluetuki olisi valtakunnallisesti noin 7-8 miljoonaa euroa vuodessa.
Ovatko puolueet sitten todella tällaisen lisäpuoluetuen tarpeessa? Katsotaanpa.
Puoluetukia maksetaan tänä vuonna reilut 35 miljoonaa euroa.
Valtion maksamien puoluetukien lisäksi myös kunnat tukevat merkittävillä summilla poliittista toimintaa. Kunnallisalan kehittämissäätiön vasta julkaistun tutkimuksen mukaan kuntien luottamushenkilömaksuista kerätyt puolueverot, valtuustoryhmien tukirahat ja kunnissa maksetut poliittiset järjestötuet nousevat vuosittain jopa 15 miljoonaan euroon. (KAKS)
Puoluetoimintaa tuetaan myös valtakunnallisten järjestötukien muodossa, joista maksetaan tukia niin poliittiselle nuorisojärjestöille (2,4 milj.), opiskelijajärjestöille (0,2 milj.) kuin varhaisnuorisojärjestöille (1,5 milj.). Puolueiden ajatuspajoja tuetaan vuosittain 600 000 eurolla. Puoluepoliittisia toimijoita tuetaan siis järjestö- ja tutkimukseen tarkoitettavien tukien kautta yli neljällä ja puolella miljoonalla eurolla. (OKM)
Piilopuoluetueksi voidaan myös laskea ministerien avustajien määrän kasvattaminen, jolla hallituspuolueet saavat käytännössä levennettyä puolueen poliittisen suunnittelun harteita. Palkat ovat myös ministeriöissä kilpailukelpoiset, kuten esimerkiksi Suomen Uutiset on raportoinut. (SU)
Hyvinvointivaltio pitää siis huolta puolueistaan.
Kun puoluetukijärjestelmä otettiin Suomessa käyttöön 1960-luvulla, olivat puolueiden rahoituskuviot tuolloinkin varsin värikkäitä. Neuvostoliitto tuki rahallisesti aateveljiään ja ulkopoliittiselta linjaltaan sopivaksi katsomiaan porvareita. Vielä 1970-luvulla sosialidemokraattiset ammattiyhdistysmiehet saivat taas lännestä tukea ay-vaaleissa käymäänsä taisteluun kommunisteja vastaan.
Puolueiden tukeminen verovaroista voi olla mielekästä, jos katsotaan maailmaa, missä ajatus tukien maksamisesta syntyi. Mikäli tuet pysyvät kooltaan kohtuullista ja jakoperusteiltaan tasapuolisina, voi puolueiden tukeminen parhaimmillaan edistää päätöksentekijöiden riippumattomuutta ulkopuolisista eturyhmistä ja näin vahvistaa äänestäjän asemaa.
Pahimmillaan puoluetuet ovat kohtuuttoman suuria muihin julkisiin menoihin nähden, niiden jakoperusteet ovat epäselvät ja epätasapuoliset tai niitä kasvatetaan paikkaamaan tilannekohtaisesti jonkin puolueen kassavajetta. Puoluetuet eivät saa myöskään olla keino pönkittää vanhojen puolueiden valtaa ja estää uusia liikkeitä nousemasta.
Ongelmallisin piilopuoluetuen muoto ovat poliittiset järjestötuet, joiden jakokriteerinä on varsin tulkinnanvarainen ”toiminnan laadun arviointi”. Kun poliittisen tuen jakoperusteet eivät ole läpinäkyviä ja selkeitä, niin on riskinä, että tuet vääristävät demokraattisia prosesseja. Järjestelmä suosii vanhoja organisaatioita uusien kustannuksella, mitä alleviivaa varmasti parhaiten se, että Suomen demokratian pioneerit saavat edelleen vuosittain tukea satoja tuhansia euroja (346 000 euroa vuodelle 2022), vaikka liikkeen merkitys on käytännössä romahtanut sitten 1970-luvun.
Valtakunnallisista nuorisojärjestötuista poliittiset järjestöt vievät noin 20 prosenttia. Poliittisten järjestöjen dominanssi korostuu vielä paikallisella tasolla. Kunnallisalan kehittämissäätiön edellä mainitun selvityksen mukaan esimerkiksi Turussa jopa 40 prosenttia nuorisojärjestöille tarkoitetuista kaupungin tuista menee poliittisille järjestöille. Kun samalta luukulta jaetaan rahaa sekä poliittisille, että vähemmän poliittisille järjestöille, niin arvata saattaa, mihin suuntaan poliittisesti valitut päättäjät hivuttavat rahoituksen painopistettä.
Poliittisten järjestötukien osalta olisi siis mielekkäämpää jakaa tuet esimerkiksi puolueiden vaalimenestyksen mukaan, jolloin jakokriteeri olisi selkeä ja tasapuolinen – toisin sanoen tietty osuus puoluetuesta pitäisi laittaa esimerkiksi poliittiseen nuorisotoimintaan, jos katsotaan tarpeelliseksi, että puolueita pitää asian suhteen ohjeistaa.
Aluehallinnon varjolla suunniteltujen uusien piilopuoluetukien summa voi olla vaatimaton koko sotesektorin budjettiin nähden. Vaikka puolueita tuetaan Suomessa avokätisesti monesta suunnasta, niin tästä huolimatta, uusi alueellinen puoluetuki olisi taas merkittävä korotus jo olemassa oleviin poliittisiin tukiin.
Sotemenot ovat kasvussa, ja uusi hallintohimmeli lisää niitä entisestään. Puolueiden on siis kyseenalaista lähteä nostamamaan jo ennestään suuria tukiaan samaan aikaan, kun tavalliselle kansalaiselle ei ole muuta jaettavaa kuin niukkuutta.
Monella alueella uuteen ”demokratiarahaan” menevällä summalla saataisiin palkattua vuodeksi lähemmäs kymmenen sairaanhoitajaa. Aluevaltuutetut päättävät kumpaan rahat laitetaan. Valinnan pitäisi olla helppo.
Simo Grönroos
toiminnanjohtaja
Suomen Perusta -ajatuspaja