Kirjoitus on alunperin julkaistu Suomen Perusta -ajatuspajan artikkelikokoelmassa Epäneutraali sukupuolikirja – puheenvuoroja sukupuolikysymyksistä
Sukupuoli, identiteetti ja vaarallinen gender-ideologia
Olen sukupuolenkorjauksen läpikäynyt transsukupuolinen mies. Se tarkoittaa sitä, että olen syntynyt tyttönä ja lääketieteellisin menetelmin vaihtanut sukupuoleni mieheksi. Olen myös biseksuaali. Olen kuitenkin konservatiivi ja LGBT-kriittinen. Haluan tässä kirjoituksessa avata tapetilla olleita sukupuoleen liittyviä kysymyksiä omasta näkökulmastani. Kirjoitan nimimerkillä, sillä koen, että oikealla nimelläni ja naamallani esiintymällä menetän enemmän kuin voitan.
Mielestäni LGBT-liike[1] on monissa yhteiskunnallisissa kannanotoissaan ja vaatimuksissaan lähtökohtaisesti väärässä tai hakoteillä. LGBT-liikkeellä on kokonaisuutena hyvin vähän tekemistä homoseksuaalien tai transsukupuolisten tasa-arvon kanssa, eikä se edusta kyseisiä ryhmiä kokonaisvaltaisesti. LGBT-liike edustaa vasemmistolaista arvoliberaalia maailmankuvaa ja on siten ainoastaan kolmannen ja neljännen aallon feminismin ja niin sanotun ”suvaitsevaiston” jatke.
Transsukupuolisena tai ei-heterona oleminen ei tarkoita sitä, että automaattisesti edustaa homo- ja transaktivistien maailmankuvaa. Tuo maailmankuva on modernin feminismin maailmankuva sortorakenne-, vastakkainasettelu- ja sukupuolineutraaliusajatuksineen. Minä en usko sortorakenteiden olemassaoloon ja olen sitä mieltä, että sukupuolineutraalia maailmaa ei ole mitenkään mahdollista saavuttaa. Kuitenkin olen transsukupuolinen ja ei-hetero.
Kuinka on mahdollista, että en allekirjoita LGBT-liikkeen maailmankuvaa? Koska transsukupuolisena tai ei-heterona oleminen ei tarkoita sitä, että ei voisi nähdä todellisuutta samalla tavalla kuin muutkin. Minulla on silmät päässä. LGBT-liikkeen maailmankuvassa onkin se vikana, että se kieltäytyy tunnustamasta tiettyjä kiistattomia tosiasioita ja yrittää tahallaan lakaista monia homoseksuaaleihin ja transsukupuolisiin liittyviä ongelmia maton alle. Vastaavasti se ylikorostaa positiivisia saavutuksia. Siten se tukahduttaa yhteiskunnallisen asiakeskustelun ja tätä kautta maalailee homoseksuaaleista ja transsukupuolisista vääristynyttä kuvaa.
Sukupuoli on biologiaa
Aloitetaan sukupuolesta.
LGBT-aktivistit ja feministit väittävät, että sukupuoli käsitteenä on häilyvä ja ihminen voi itse määritellä, mihin sukupuoleen kuuluu tai on kuulumatta. Erilaisia sukupuolia on lukematon määrä, jopa yhtä monta kuin maapallolla on ihmisiä.
Tämä ei ole mitenkään todellisuuteen pohjautuva näkemys. Sukupuolia on olemassa vain kaksi, mies ja nainen eli uros ja naaras. Mitään ns. kolmansia sukupuolia tai välimuotoja ei ole olemassa. Sukupuoltaan ei myöskään voi valita, vaan sukupuoleen synnytään.
Sukupuoli on fyysinen ominaisuus, kuten vaikka pituus, paino tai ihon väri. Sillä, että kumpaa sukupuolta edustaa, on dramaattisia vaikutuksia yksilön ominaisuuksiin (fyysisiin ja psyykkisiin molempiin). Sukupuolieroja on olemassa ja ne ovat erittäin todellisia. Sukupuoli on ihmisen lisääntymisbiologinen ominaisuus eli tuottaako hän siittiöitä vai munasoluja ja voiko hän synnyttää vai siittää lapsen. Mies ja nainen voidaankin selkeästi erottaa toinen toisistaan primääristen (ja yleensä myös sekundääristen) sukupuoliominaisuuksien perusteella. Koska kyseessä on synnynnäinen fyysinen ominaisuus, ei sukupuoltaan voi valita tai määritellä itse yhtään sen enempää kuin muutakaan fyysistä ominaisuutta voi. Minä en voi määritellä itseäni pitemmäksi tai lyhyemmäksi tai toisenrotuiseksi, vaikka kuinka haluaisin. Sellainen ei ole mitenkään mahdollista. Samoin en voi myöskään määritellä itseäni toiseen sukupuoleen. Vaikka väittäisin olevani milloin mitäkin, niin todelliset fyysiset ulottuvuuteni ja ominaisuuteni eivät muutu.
Jos sukupuolia ei ole olemassa, niin mistä vauvat tulevat? Aivan. Eli sukupuolia on vain kaksi ja omaansa ei voi valita tai uudelleenmääritellä.
Mitä transsukupuolisuus on? Voiko sukupuolta vaihtaa?
Transsukupuolisuus on sukupuoli-identiteetin häiriö. Transsukupuolinen ihminen kokee olevansa vastakkaista sukupuolta kuin mitä fyysisesti edustaa. Transsukupuolinen mies (transmies) on biologinen nainen, joka kokee olevansa mies. Transsukupuolinen nainen (transnainen) on biologinen mies, joka kokee olevansa nainen. Transsukupuolisuuden oire on kehodysforia (sukupuolidysforia), missä henkilö kokee, että hänen kehonsa on väärä, kehossa joko on siihen kuulumattomia osia tai siitä puuttuu jotakin, jota henkilön mielestä siinä kuuluisi olla. Transsukupuolisia kutsutaan usein sukupuolisesti poikkeaviksi tai sukupuolisesti epäselviksi, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Transsukupuolisen ihmisen keho on normaalisti kehittynyt ja normaalisti toimiva miehen tai naisen keho. Ongelma on henkilön kehonkuvassa ja identiteetissä eli hänen mielessään.
Mistä transsukupuolisuus johtuu? Tästä on erilaisia teorioita, mutta nykyisin ollaan sillä kannalla, että transsukupuolisuus on synnynnäinen tila, joka liittyy aivojen poikkeavaan rakenteeseen. Täten transsukupuolisuuden syy olisi elimellinen. Transsukupuoliset tyypillisesti kuvaavat, että heillä on ollut sukupuoli-identiteettiongelmia niin kauan kuin muistavat. Ongelmat alkavat jo pienenä lapsena ja pahenevat teini-iässä ja varhaisaikuisuudessa. Transsukupuolisuudesta ei voi parantua tai eheytyä. Sen kanssa voi korkeintaan oppia elämään.
Transsukupuolisuus on erittäin vaikea tila. Olen itse kuvannut kehodysforiaa siten, että se on kuin ylläsi olisi jatkuvasti naamiaisasu, jota et voi riisua. Tiedät itse olevasi jotakin ja yrität huutaa sen maailmalle naamarisi takaa, mutta kukaan ei koskaan kuule tai usko. Tämä aiheuttaa jatkuvaa ahdistusta, masennusta ja hulluksitulemisen tunnetta. Ainoa keino päästä tästä on kaivaa se naamari irti nahastasi eli ryhtyä sukupuolenkorjausprosessiin, missä henkilöstä muokataan keinotekoisilla hormonivalmisteilla ja kirurgisin toimenpitein toisen näköinen. Tunne siitä, että olet jotakin muuta kuin mitä esität, on niin voimakas, että se jyrää kaiken järjen ja todellisuudentajun yli. Minä tiedän, että olen nainen. Minä tiedän, ettei minusta voi koskaan tulla miestä. Voin sanoa tämän kaiken ääneen, mutta se ei mene minulle jakeluun. Mieleni ei kykene mitenkään sisäistämään sitä, että olen nainen. Tunne siitä, että olen mies, on niin voimakas, ettei mikään mahti maailmassa saa minua tuntemaan itseäni naiseksi.
Tunne siitä, että olet vastakkaisen sukupuolen yksilö, ei ole normaalia eikä tervettä. Transsukupuolisuus ei ole normaalia. Se on vaikea psyykkinen häiriö, joka vaatii lääketieteellistä väliintuloa. Se on synnynnäinen poikkeama, jonka hoitamiseksi on vain huonoja ratkaisuja. Hoitamaton transsukupuolisuus voi johtaa vakaviin ongelmiin, jopa kuolemaan, sillä sukupuolidysforia on siitä kärsivälle ihmiselle itselleen erittäin todellinen. Sukupuolenkorjaus taas on erittäin raskas lääketieteellinen prosessi, jonka onnistumisesta ei ole takeita, joka on peruuttamaton ja johtaa hedelmättömyyteen.
Sukupuolenkorjausprosessi on sarja lääketieteellisiä hoitoja ja kirurgisia operaatioita, joiden tarkoituksena on keinotekoisesti muokata henkilöstä vastakkaisen sukupuolen yksilön näköinen. Hoidot ovat kuitenkin ainoastaan kosmeettisia. Pinnan alla olet yhä sitä sukupuolta, johon synnyit. Sukupuoltaan ei ole mahdollista oikeasti vaihtaa. Sukupuolenkorjaus tekee ihmisestä hedelmättömän, sillä toimivaa vastakkaisen sukupuolen lisääntymiselimistöä tai edes toimivia sukupuolielimiä ei ole mahdollista rakentaa. Kromosomejaan ei voi muuttaa. Sukupuolenkorjaushoidot turmelevat alkuperäisen kehon ja sen lisääntymiselimistön. Minusta ei voi koskaan tulla miestä. Tulen ikuisesti olemaan vain leikelty ja muokkailtu nainen.
Sukupuoli-identiteetti on spektri
Sukupuoli-identiteetti ja sukupuoli ovat kaksi eri asiaa. Siinä missä varsinainen sukupuoli on fyysinen, muuttumaton ominaisuus, on sukupuoli-identiteetti paljon häilyvämpi käsite ja on hyvin vaikeaa määritellä, että millainen on 100% nainen ja millainen on 100% mies ja missä näiden raja menee. Suurin osa ihmisistä ei koe ristiriitaa fyysisen sukupuolensa ja sukupuoli-identiteettinsä välillä. Tällaista ihmistä kutsutaan cis-sukupuoliseksi. Transsukupuolinen kokee olevansa vastakkaista sukupuolta eli hänen fyysinen sukupuolensa ja sukupuoli-identiteettinsä ovat ristiriidassa. Näiden kahden ääripään (cis- ja transsukupuolinen) väliin jää iso harmaa alue. On myös sellaisia ihmisiä, joiden sukupuoli-identiteetti on epämääräinen, häilyvä tai muuttuva ja he saattavat kokea, että eivät ole kumpaakaan sukupuolta tai ovat molempia yhtä aikaa. Heistä käytetään mm. nimityksiä agender, genderqueer, genderflow yms.
Valtaosa heteroista cis-sukupuolisista ihmisistäkään ei edusta ominaisuuksiltaan 100% miestä tai 100% naista, vaan he asettuvat sukupuoli-identiteettispektrillä eri kohtiin. On olemassa käytökseltään tai kiinnostuksenkohteiltaan huomattavan feminiinisiä miehiä tai huomattavan maskuliinisia naisia, mutta ei ole epäilystäkään, etteivätkö he olisi miehiä tai naisia. Tästä huolimatta he eivät koe sukupuoli- tai kehodysforiaa. Ongelmia alkaa tulla, kun mennään tietyn raja-alueen yli. Mutta missä tämä raja-alue sijaitsee? En usko, että sitä on edes mahdollista tyhjentävästi määritellä.
Ajatus sukupuoli-identiteetistä spektrinä tulee ongelmalliseksi silloin, kun sekoitamme sukupuoli-identiteetin ja fyysisen sukupuolen keskenään. Nämä eivät ole sama asia. Fyysinen sukupuoli on olemassa riippumatta henkilön sukupuoli-identiteetistä. Tietyt tahot ovat käyttäneet spektriajatusta todisteena sille, että sukupuolta ei voida määritellä. Tämä on virheellinen näkökanta.
Intersukupuolisuus keppihevosena
Intersukupuolisuus on fyysisen sukupuolen kehityshäiriö (kehitysvamma). Intersukupuolisen ihmisen lisääntymiselimistö tai sukupuoliominaisuudet eivät ole normaalisti kehittyneet. Intersukupuolisia tiloja on olemassa lukemattomia erilaisia, joista osassa henkilöllä on hieman poikkeavasti kehittyneet sukupuolielimet (esimerkiksi poikkeavan suuri klitoris tai poikkeavan pieni penis), mutta lisääntymiselimistö on muuten normaali ja toimiva ja henkilö voi saada lapsen. Osassa tapauksia sukupuolielimistön kehityksessä on puutteita, kuten sellainen muoto, jossa henkilön kromosomit ovat XX ja hänen ulkoiset sukupuolielimensä ovat naisen, mutta häneltä puuttuu kohtu. Osassa tapauksia henkilön kromosomit ovat poikkeavat tai lisääntymiselimistö on niin epämääräinen, ettei voida sanoa, kumpaa sukupuolta henkilö edustaa. Tällaiset henkilöt ovat lisääntymiskyvyttömiä. Esimerkiksi eräässä intersukupuolisuuden muodossa XY-kromosomiparin omaavalla henkilöllä Y-kromosomi ei toimi, joten hän kehittyy naiseksi. Eräässä muodossa henkilön ulkoiset sukupuolielimet näyttävät naisen elimiltä, mutta häneltä puuttuu kohtu ja munasarjat ja niiden tilalla on kehon sisässä olevat kivekset.
On tärkeää ymmärtää, että intersukupuolisuus ei ole todiste siitä, että sukupuoli on epämääräinen käsite. Intersukupuolisuus ei ole kolmas sukupuoli, vaan sukupuolen kehityshäiriö. Lisäksi poikkeavien yksilöiden olemassaolo ei tee olemattomaksi sitä, että valtaosa väestöstä on selkeästi joko mies- tai naissukupuolta. Yksisilmäisten ihmisten olemassaolo ei tee olemattomaksi sitä, että ihmisellä on normaalisti kaksi silmää ja ihminen on kaksisilmäinen eliölaji.
En pidä siitä, että feministit ja transaktivistit ovat puhuneet intersukupuolisten suulla. Intersukupuolisuuteen liittyvissä asioissa tulisi kuulla intersukupuolisia itseään.
Translakiuudistus – pitäisikö kenen tahansa voida vaihtaa sukupuolta milloin tahansa?
Suomen tämänhetkisen lainsäädännön mukaan kukaan ei voi saada lääketieteellisiä transhoitoja (hormoneja tai leikkauksia) tai vaihtaa juridista sukupuoltaan (nimeään ja henkilötunnustaan) ilman, että hänellä on erikoispsykiatrin asettama transsukupuolisuusdiagnoosi F64.0. Diagnoosin saadakseen täytyy henkilön osallistua syvällisiin psykiatrisiin tutkimuksiin, jotka tapauksesta riippuen kestävät useasta kuukaudesta useaan vuoteen. Tutkimuksia kutsutaan transtutkimuksiksi. Tutkimuksia tehdään vain kahdessa sairaalassa koko Suomessa, Tampereen TAYS:issa ja Helsingin HUS:issa. Kun henkilö diagnosoidaan transsukupuoliseksi saa hän oikeuden vaihtaa nimensä vastakkaisen sukupuolen nimeksi sekä oikeuden aloittaa hormonihoidot. Yleensä hänet myös asetetaan leikkausjonoon. Henkilötunnuksen voi muuttaa vasta, kun hormonihoito on kestänyt tietyn ajan eli yleensä vuoden tai kaksi. Lisäksi hoitoihin on 18 vuoden ikäraja.
Transaktivistit ovat kuvanneet transtutkimuksia nöyryyttäviksi ja ihmisoikeuksien vastaisiksi. He ovat vaatineet ns. itsemääräämisoikeutta eli kaikkien transtutkimusten lakkauttamista ja sukupuolenkorjaushoitojen vapauttamista kaikkien saataville. Heidän mielestään kenen tahansa pitäisi voida saada sukupuolenkorjaushoitoja milloin tahansa ja kenen tahansa pitäisi voida saada vaihtaa nimensä ja henkilötunnuksensa vastakkaista sukupuolta vastaaviksi milloin tahansa riippumatta siitä, onko käynyt läpi mitään hormoni- tai leikkaushoitoja vai ei.
Transaktivistit ovat unohtaneet, että sille on erittäin hyvä syy, että miksi transtutkimukset ovat ylipäätään olemassa. Transtutkimusten tarkoituksena on seuloa sellaiset tapaukset, jotka eivät ole oikeasti transsukupuolisia ja tarvitsevat muunlaista hoitoa sekä sellaiset, joiden psyyke tai elämäntilanne eivät kestäisi hoitoja. On pidettävä mielessä, että sukupuolenkorjaushoidot ovat rankkoja ja peruuttamattomia ja ne aiheuttavat peruuttamattomia muutoksia kehossa. Et saa koskaan takaisin jotakin sellaista, joka on kerran leikattu irti. Lisäksi leikkausten onnistumisesta ei ole takeita. Leikkauksiin liittyy vakavan komplikaation, jopa kuoleman, riski. Pelkästään tästä syystä sukupuolenkorjaukseen tulee suhtautua asiaankuuluvalla vakavuudella ja niiden hoitojen käyttöönoton pitäisikin olla vasta vimeinen keino, kun kaikki muu on jo kokeiltu. Hoitoja ei missään tapauksessa tule antaa sellaiselle ihmiselle, joka ei täysin ymmärrä, että mihin on ryhtymässä tai jonka tilasta ei voida olla varmoja.
Maailmalla on lukuisia esimerkkejä ihmisistä, joiden ei olisi koskaan pitänyt ryhtyä sukupuolenkorjaukseen. Ihmisellä voi olla erilaisia psyykkisiä häiriöitä, jotka oireilevat jonkinasteisella sukupuolidysforialla ja jotka siten voidaan helposti tulkita transsukupuolisuudeksi, mutta kun on kaiveltu vähän syvemmältä, niin paljastuukin jotakin muuta. Ihminen voi myös olla täysin vakuuttunut siitä, että hänen ongelmansa on transsukupuolisuus ja ongelmat ratkeavat sukupuolenkorjauksella. Myöhemmin on sitten paljastunut, että missä todellinen ongelma on. Joskus ihminen on ymmärtänyt todellisen tilansa liian myöhään eli sukupuolenkorjaushoidot on jo tehty ja takaisinspääsyä ei ole. Esimerkiksi yhdysvaltalainen Walt Heyer kärsi sukupuoli-identiteettiongelmista koko ikänsä ja hakeutui sukupuolenkorjaukseen miehestä naiseksi. Hän eli vuosia naisena, mutta ongelmat eivät ratkenneet. Heyer hakeutui uudestaan hoitoon ja hänellä diagnosoitiin dissosiaatiohäiriö. Hän meni psykoterapiaan dissosiaatiohäiriön hoitamiseksi ja vaihtoi sukupuolensa takaisin naisesta mieheksi. Leikkauksessa miehestä naiseksi hänen sukuelimensä oli kuitenkin tuhottu.
Transsukupuolisuuden tutkimus- ja seulontamenetelmät kehitettiin juuri siksi, että maailmansotien jälkeisellä ajalla Walt Heyerin kaltaisia tapauksia oli todella paljon. Tarkalla seulonnalla hoitoihin hakeutuvista ihmisistä saadaan seulottua pois ne tapaukset, jotka tarvitsevat muuta hoitoa, ennen kuin he ehtivät silvotuttaa itsensä. Nykyiset hyvin pienet katumisprosentit Pohjoismaissa ovat suoraa seurausta erittäin tiukasta seulonnasta.
On myös merkittävää, että tutkimusten mukaan yli 80% lapsena sukupuoli-identiteettiongelmista kärsineistä kasvaa siitä ulos ja kehittyy normaaliksi mieheksi tai naiseksi. Moni homo tai lesbo kärsii jonkinasteisista identiteettiongelmista lapsena. Lapsen kohdalla transsukupuolisuutta ei tulisi milloinkaan tarjota selitykseksi hänen ongelmilleen. Lapsen trans-identiteetin tukemisella voi olla katasrofaaliset seuraukset. Sukupuolenkorjaushoitoja ei pidä myöntää alaikäiselle kuin äärimmäisessä poikkeustapauksessa.
Transaktivistit eivät suhtaudu sukupuolenkorjaukseen tarpeeksi vakavasti. Transtutkimukset eivät ole ihmisoikeuksien vastaisia, vaan ne ovat olemassa potilaan turvallisuuden vuoksi. Seulaa ei pidä missään tapauksessa löysätä. Tutkimusten tarkoitus on minimoida riski vääriin diagnooseihin.
Vaatimus siitä, että nimensä tai henkilötunnuksensa pitäisi pystyä vaihtamaan koska tahansa, on järjetön. Sukupuoli on muuttumaton fyysinen ominaisuus, joka ei ole ilmoitusasia. Emme me voi mielivaltaisesti jaella henkilötunnuksen sukupuolimerkintöjä ihmisille, joiden fyysiset ulottuvuudet eivät vastaa kyseistä sukupuolimerkintää. Mitä tulee sukupuolen mukaan jaoteltuihin vessoihin, pukuhuoneisiin tai urheilukisoihin, niin kyse on myös turvallisuudesta ja reiluudesta. Ei ihmistä voida päästää vastakkaisen sukupuolen tiloihin vain siksi, että hän sinne haluaa. Miten voimme todentaa, että kuka on tosissaan ja kuka on vain perverssi, joka käyttää koko asiaa hyväkseen? Emme mitenkään. Sukupuolen mukaan jaotellut urheilukisat taas ovat aika itsestäänselvä asia. Miehillä ja naisilla on aivan erilainen suorituskyky. On aika selvää, että transaktivistit eivät ole ajatelleet tätä asiaa ihan loppuun asti.
Gender-ideologia on vaarallinen
Gender-ideologialla tarkoitetaan sukupuolineutraaliutta eli ajatusta siitä, että sukupuoli on häilyvä käsite ja ihminen voi itse määritellä sukupuolensa. Sukupuolia olisi täten olemassa lukemattomia erilaisia ja että sukupuolta ei voida tyhjentävästi määritellä. Ajatus pohjaa feministien ajatukseen sukupuolesta sosiaalisena konstruktiona eli sukupuolierot johtuvat kasvatuksesta, eivätkä biologiasta.
Gender-ideologia ei pohjaudu todellisuuteen. Sukupuoli on muuttumaton fyysinen ominaisuus ja sukupuolierot pohjaavat sukupuolten fyysiseen erilaisuuteen. Tutkimukset ja ennakkotapaukset myös osoittavat, että yksilön sukupuoli-identiteettiin ei voida ulkoapäin vaikuttaa. Vaikka harvinaisia poikkeustapauksia (transsukupuolisia) on olemassa ei se tee olemattomaksi sitä, että ylivoimainen enemmistö kaikista ihmisistä kokee olevansa juuri sitä sukupuolta mitä on myös fyysisesti. Myös tyypilliset kiinnostuksen kohteet, temperamentti ja muu käyttäytyminen noudattaa sukupuolijakoa. Ulkoapäin tulevilla sorkkimisyrityksillä on ainoastaan negatiivinen vaikutus yksilön kehitykseen, mielenterveyteen ja elämänlaatuun.
Eräs tunnettu kansainvälinen ennakkotapaus on David Reimerin eli Brendan tapaus. Brenda syntyi poikana nimeltä Bruce vuonna 1965 Kanadassa, mutta ympärileikkauksessa vauvana hänen peniksensä tuhoutui. Brucen vanhemmat saivat kuulla John Moneysta, psykologista, joka oli aikansa sukupuoli-identiteetin tutkimuksen edelläkävijä. Money innostui Brucesta, sillä hän halusi osoittaa todeksi teoriansa siitä, että sukupuoli-identiteetti rakentuu kasvatuksesta eikä se pohjaa biologiaan. Money halusi Brucen avulla todistaa, että pojasta saadaan tyttö kasvattamalla hänet tyttönä. Erityisen otollinen tutkimuskohde Bruce oli siksi, että hänellä oli kaksoisveli. Bruce leikattiin tytöksi, hänet nimettiin Brendaksi ja hänen vanhempiaan kiellettiin kertomasta hänelle, että hän oli syntynyt poikana. Koe meni kuitenkin pieleen jo alusta lähtien. Brenda ei koskaan käyttäytynyt niinkuin tyttö, hän ei kiinnostunut tyttöjen leikeistä, vaan halusi leikkiä veljensä leluilla. Hän ei halunnut pukeutua mekkoon. Kahdeksanvuotiaana Brendan olisi pitänyt mennä jatkoleikkaukseen, mutta Brenda kieltäytyi. Hän ei halunnut olla tyttö. Koulussa opettajat kertoivat hänen kiinnostustensa olevan voimakkaasti maskuliinisia. Psykologien muistiinpanojen mukaan Brenda pelkäsi jo lapsena, että hänen sukuelimilleen oli tehty jotain. Hän koki olevansa poika, jolla on pitkä tukka ja tyttöjen vaatteet. Murrosikäisenä hänelle tuli äänenmurros estrogeenilääkityksestä huolimatta, hänellä oli kapea lantio ja vahvat hartiat. Hän myös liikkui teinipoikamaisen kömpelösti. Teininä hän lakkasi käyttämästä hameita ja alkoi käyttää itsestään nimeä David. Hän sai tietää, mitä hänelle oli vauvana tapahtunut. Hän halusi sukupuolenkorjausleikkaukseen, missä hänestä tehtäisiin poika. David yritti itsemurhaa kaksi kertaa nuorena. Sittemmin hän meni naimisiin naisen kanssa ja hänelle tehtiin penisleikkaus. Myöhemmin hänen veljensä kuoli ja tuli avioero ja talousvaikeuksia. David ampui itsensä 38-vuotiaana.
John Moneyn opit siitä, että sukupuoli-identiteetti rakentuu kasvatuksesta, eikä pohjaa biologiaan, levisivät ympäri maailman, myös Suomeen. Tämän jälkeen esimerkiksi sukupuoleltaan epäselvät vauvat (intersukupuoliset) leikattiin hyvin pian syntymän jälkeen yleensä tytöksi, sillä tytöksi leikkaaminen on helpompaa. Aiemmin intersukupuolisia ei yleensä leikattu. Ennakkotapaukset osoittavat, että myös intersukupuolisen lapsen sukupuoli-identiteetti on sisäsyntyinen ja siihen ei voida vaikuttaa kasvatuksella. Leikkaamalla lapsi väärään sukupuoleen aiheutetaan hänelle sukupuolidysforia. Ajatus sukupuolesta sosiaalisena konstruktiona on osoitettu lukemattomin esimerkein vääräksi.
Gender-ideologia eli sukupuolineutraaliusideologia onkin erityisen vaarallinen juuri poikkeustapausten kannalta eli intersukupuolisten tai sukupuoli-identiteettiongelmista kärsivien kannalta. Voidaksemme hoitaa näitä tapauksia oikein tulee meidän ymmärtää, mistä sukupuoli-identiteetti tulee, miten se rakentuu ja mikä merkitys sillä on yksilölle. Meidän tulee ymmärtää tämä asia myös normaalien lasten (ei-intersukupuoliset ja ei-transsukupuoliset) kannalta, ettemme tule aiheuttaneeksi heille identiteettiongelmia kasvatuksellisilla toimilla. Erityisen vaarallisia sukupuoli-identiteettiin liittyvät virhekäsitykset ovat lainsäätäjien ja terveydenhoiton ammattilaisten käsissä.
Aiemmin mainittu Walt Heyer on kertonut, että hänen sukupuoli-identiteettiongelmansa alkoivat siitä, kun hänen isoäitinsä puki häntä mekkoon ja leikki hänen olevan tyttö, kun Heyer oli vasta lapsi. Myöhemmin Heyerin setä käytti häntä seksuaalisesti hyväkseen. Erityisesti isoäidin mekkoleikit kiusasivat häntä pitkälle aikuisikään saakka. Aikuisena Heyer uskoi hänen ongelmiensa johtuvan siitä, että hän oli transsukupuolinen, mutta myöhemmin selvisi, että hänen identiteettiongelmansa olivat traumaperäisiä. On merkittävää, että miten helppoa lapsen sukupuoli-identiteetti ja psyyke on rikkoa.
Gender-ideologia on hiipinyt viime vuosina Suomeenkin ja nyt sitä ollaan ottamassa osaksi opetusjärjestelmää. Tämä on yksiselitteisesti vaarallista sen perusteella, mitä olemme oppineet kansainvälisistä ennakkotapauksista. Sukupuolten ja sukupuoliroolien sotkeminen on omiaan aiheuttamaan ongelmia terveillekin yksilöille, järkkyneistä puhumattakaan. Vanhemmat ovat raportoineet, kuinka jonkinasteisista identiteettiongelmista kärsivä lapsi tai teini on poiminut ajatuksen transsukupuolisuudesta jostain ja saanut päähänsä, että tässähän se ongelma onkin, ja ryhtynyt tietoisesti pukeutumaan ja käyttäytymään vastakkaisen sukupuolen tavoin. Tutkimusten mukaan 80% sukupuoli-identiteettiongelmista kärsivistä lapsista kasvaa normaaliksi mieheksi tai naiseksi, joten on vaarallista lähteä tukemaan lasta tai nuorta hänen transidentiteetissään. Tästä voi olla pahimmassa tapauksessa tuloksena virheellisesti diagnosoitu transsukupuolisuus sekä peruuttamattomat toimenpiteet (sukupuolenkorjaushoidot), joita henkilö sitten katuu. Katumistapaukset eivät usein pääty onnellisesti.
Transaktivistit ovat väittäneet, että perinteinen sukupuolikäsitys on liian kapea ja moni ihminen kärsii identiteettiongelmista, koska ei mahdu perinteiseen miehen tai naisen rooliin. Tähän gender-ideologia on lääke, sillä sen tarkoituksena on laventaa sukupuolirooleja. Tämä on virheellinen näkemys. Gender-ideologia nimenomaan itse kaventaa sukupuolirooleja, sillä se pelkistää mieheyden ja naiseuden tiettyihin stereotypioihin. Nykyään kuuleekin puhuttavan ”naisnaisista” ja ”miesmiehistä”, jotka tarkoittavat stereotyyppisen feminiinistä naista tai maskuliinista miestä. Gender-ideologian sanoma on se, että jos et mahdu johonkin kapeaan stereotyyppiin, niin et ole nainen tai mies ollenkaan, vaan olet joku muu. Todellista tasa-arvoa on viestittää lapsille, että voit olla millainen tyttö tai poika tahansa olematta yhtään vähempää tyttö tai poika.
Sitä paitsi, kuinka mielekästä on ryhtyä massiivisiin toimenpiteisiin koulussa, päiväkodissa tai työpaikalla sukupuolittuneisuuden poistamiseksi, kun ylivoimainen enemmistö kaikista ihmisistä ei koe sukupuoliristiriitaa? Kuinka mielekkäitä ovat massiiviset varotoimet sen puolesta, että luokallasi saattaa olla joku transsukupuolinen? On hyvin todennäköistä, että koko luokalla ei ole ketään transsukupuolista, eikä välttämättä koko koulussa, varsinkin jos on pienemmästä koulusta kyse. Transsukupuolisuus ei ole yleinen ilmiö. Miten mielekästä on pakottaa kaikki muut elämään jonkun hyvin pienen ryhmän ehdoilla? Mikäli poikkeustapauksia ilmenee, niin ne voidaan aina käsitellä tapauskohtaisesti. Meidän ei tarvitse valita kahden ääripään välillä eli joko poikkeavuuksien olemassolo kielletään tai normaalin olemassaolo kielletään. Lähtökohdan kuitenkin tulee olla se, että sukupuolia on vain kaksi.
Vain mies ja nainen voivat saada keskenään lapsen
Monet yhteiskunta-analyytikot ovat tulleet siihen johtopäätökseen, että homoavioliittokeskustelu on mahdollista vain siksi, että koko avioliitto käsitteenä ja instituutiona on korruptoitunut ja tuhottu. Minusta tämä on uskottava selitys. Avioliitto on kaikkina maailmanaikoina ollut miehen ja naisen välinen, sillä avioliiton tarkoitus on lasten tuottaminen. Perhe eli miehen ja naisen muodostama liitto on yhteiskunnan lisääntyvä perusyksikkö. Avioliiton tarkoitus onkin turvata lasten asema ja kasvuympäristö. Avioliitto ei ole olemassa aikuisia varten. Se on olemassa lapsia varten. Kaksi miestä tai kaksi naista eivät voi mitenkään saada lapsia keskenään. Se on yksiselitteinen biologinen fakta.
En yksiselitteisesti ota kantaa homoavioliittoa vastaan tai sen puolesta. Mielestäni tähän voisi olla mahdollista neuvotella jonkinlainen kompromissiratkaisu. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kirkoilla tai yksittäisillä seurakunnilla tulee olla oikeus itse valita, että vihkivätkö ne homopareja vai eivät. Myös se on fakta, että homoavioliitto ei voi yhteiskunnassa koskaan olla täysin tasa-arvoinen heteroavioliiton kanssa. Syynä on homoavioliiton kyvyttömyys tuottaa lapsia.
Minulla ei ole mielipidettä homoparien adoptio-oikeudesta. Homoparien hedelmöityshoitoja ja kohdunvuokrausta kuitenkin vastustan ehdottomasti. Adoptiossa annetaan uusi mahdollisuus jo olemassaolevalle huono-onniselle lapselle, jonka elämä ei ole alkanut parhaalla mahdollisella tavalla. Miksei myös homopari saisi tarjota tällaiselle lapselle kodin, kunhan uusi koti täyttää tietyt kriteerit. Hedelmöityshoitojen tai kohdunvuokrauksen avulla sen sijaan keinotekoisesti, tietoisesti ja tahallisesti luodaan alkuperältään ja juuriltaan rikkinäinen lapsi, joka tahallisesti ja tietoisesti erotetaan isästään tai äidistään. Täten lapsi pelkistetään pelkäksi kauppatavaraksi, jota voi ostaa tai myydä. Näin tulemme polkeneeksi lapsen oikeuksia sen nimissä, että homopari saisi leikkiä normaalia perhettä. Homoparit jopa omassa kielenkäytössään käyttävät sellaisia ilmauksia kuin ”haluan saada lapsia kumppanini kanssa”, vaikka tietävät itsekin, etteivät lapsia voi saada. Keinotekoisesti tuotetut lapset tyypillisesti kärsivät juurettomuuden tunteesta ja heistä monesta on tullut lasten oikeuksia ajava ja hedelmöityshoitoja vastustava aktivisti. Kansainvälisistä ennakkotapauksista voimme huomata, että ihmisellä on sisäsyntyinen tarve tuntea molemmat vanhempansa (isän ja äidin) ja kaksi isää tai kaksi äitiä ei korvaa menetettyä vanhempaa, vaikka homopari olisi kohdellut lasta kuinka hyvin tahansa.
Se on valitettavaa, mutta totta, että homopari ei voi koskaan olla samankaltainen kuin heteropari. Tämän toteaminen ei ole vihaa eikä syrjintää. Lapsi ei ole kauppatavaraa eikä lapsen saaminen ole ihmisoikeus. Yritys uudelleenmääritellä perhe ja vanhemmuus on todellisuudenvastaista.
Syrjintä ja yhteiskunnan transfobia
Transaktivistien materiaalissa törmää jatkuvasti kahteen väitteeseen, joista ensimmäinen on se, että transsukupuoliset ovat yhteiskunnan syrjityimpiä vähemmistöjä ja toinen se, että nykyinen yhteiskunta on lähtökohtaisesti transfoobinen. Mielestäni näistä väitteistä kumpikaan ei pidä paikkaansa. Päinvastoin, Suomi ja muut länsimaat tällä hetkellä ovat koko maailman transmyönteisimmät ja transystävällisimmät paikat koko historiassa. Mielestäni Suomi ja länsimaat ovat jo saavuttaneet transmyönteisyyden raja-aidan eli tästä ei voida enää parantaa ilman, että aiheutamme epätasa-arvoa toisille väestöryhmille. Toisinsanoen, emme voi enää parantaa transsukupuolisten asemaa asettamatta heitä korotettuun asemaan toisiin nähden. Korottaminen ei ole tasa-arvoa, vaan se on ylivaltaa ja etuoikeutta. Sama pätee homoseksuaaleihin.
Mielestäni ei ole realistista tavoitella sellaista yhteiskuntaa, missä kenelläkään ei olisi koskaan mitään negatiivista sanottavaa homoseksuaaleista tai transsukupuolisista. Kumpikaan ei ole erityisen yleinen ilmiö ja moni ei vaan yksinkertaisesti ymmärrä, että mistä näissä on kyse. Varsinkin transsukupuolisuus on vaikea ymmärtää, etenkin sellaiselle, joka ei ole koskaan ilmiöön mitenkään perehtynyt tai joutunut kasvotusten oikean transsukupuolisen kanssa. Emme voi mitenkään olettaa, että ilmiö olisi kaikille tuttu, joten siksi transsukupuoliset eivät voi koskaan välttyä tietyltä ihmetykseltä tai harhakäsityksiltä. On myös normaalia elämää, että ihmiset eivät koskaan tule olemaan kaikesta samaa mieltä. Yhteiskunnassamme homojen ja transsukupuolisten asema on kuitenkin lailla turvattu ja molempien ryhmien syrjintä on lailla kielletty. Sukupuoli-identiteettiongelmiin saa ammattimaista hoitoa, sukupuolenkorjaushoidot ovat laillisia ja voit työpaikalla tai koulussa neuvotella erityisjärjestelyistä, vaikka et olisi vielä edes käynyt sukupuolenkorjausprosessia loppuun asti. Itse selvisin aina puhumalla ja minua ei koskaan kyseenalaistettu eikä minulta koskaan kyselty mitään lisätietoja. Riitti, että kerroin, että minulla on tällainen juttu käynnissä.
Vielä maailmansotien aikaan Euroopassa homoseksuaalisuutta pidettiin sairautena ja homoudesta saattoi joutua vankilaan. Transsukupuolisuutta ei ymmärretty ollenkaan psykologisellakaan tasolla. Nykyäänkään monessa maassa homoseksuaaleilla tai transsukupuolisilla ei ole tunnustettua asemaa tai samoja oikeuksia kuin muulla väestöllä ja heihin voidaan suhtautua jopa hyvin väkivaltaisesti. Thaimaa on tunnettu ladyboy-ilmiöstä (ladyboy on sama asia kuin transsukupuolinen nainen), mutta Thaimaan valtio ei tunnusta sukupuolenvaihdosta. Thaimaassa ei ole mahdollista vaihtaa juridista sukupuoltaan. Thaimaassa pitäydytään ehdottomasti siinä, että olet sitä sukupuolta, mihin synnyit, vaikka olisit erehdyttävästi vastakkaisen sukupuolen näköinen, ja mistään säännöistä (esimerkiksi sukupuolittuneet koulupuvut) ei myönnetä mitään poikkeuksia. Thaimaalainen sukupuolensa miehestä naiseksi vaihtanut transaktivisti Nok Yollada joutui kerran vankilaan ja hänet laitettiin miesten vankilaan, vaikka häntä ei erota biologisesta naisesta. Nok on kertonut, että vankilassa hän pelkäsi, että hänet raiskattaisiin, mutta hän ei voisi nostaa syytettä raiskauksesta, sillä Thaimaan viranomaisten mielestä hänen vaginansa ei ole vagina, vaan leikkausarpi, ja täten häntä ei voida raiskata. Suomessa tilanne on aivan toinen.
Moni transaktivisti on tunnustautunut myös feministiksi ja feministien tavoin transaktivistien närkästys on yleensä ensisijaisesti kielellistä eli he tarttuvat termeihin ja sanamuotoihin, jotka ovat heidän mielestään vääriä ja siten loukkaavia. Suhtaudun nykyään erittäin skeptisesti kaikkiin trans- tai LGBT-aktivistien puheisiin syrjinnästä tai sorrosta, sillä olen liian monta kertaa nähnyt heidän syyttävän jotakuta vihasta, fobiasta, syrjinnästä tai sorrosta pelkästään kielellisin perustein. Koskaan ei voi olla varma, että viittaako aktivisti oikeaan, konkreettiseen syrjintään vai pelkkään (heidän mielestään) epäkorrektiin kielenkäyttöön. Meidän tulee voida keskustella trans- tai sukupuoliasioista ilman, että jokaisen keskustelijan edellytetään hallitsevan virheettömästi feministinen korrekti sanasto. Lisäksi monilla aktivisteilla on erittäin huono sietokyky eriävien mielipiteiden suhteen ja heiltä saa syytökset vihasta ja fobiasta vain olemalla heidän kanssaan eri mieltä, vaikka kykenisit perustelemaan mielipiteesi kuinka tyhjentävästi. Fobia on muutenkin huono termi, sillä se viittaa irrationaaliseen pelkoon. Perusteltu mielipide ei ole irrationaalista pelkoa. Ihmiset voivat myöskin olla vakavistakin aiheista eri mieltä vihaamatta toisiaan.
Koko LGBT-liike transalaosastoineen länsimaissa on vain homoseksuaalien ja transsukupuolisten etujärjestö, joka ajaa kyseisille ryhmille etuoikeuksia muiden ryhmien kustannuksella.
Lopuksi
Mitä minä yhteiskunnalta haluan? Haluan, että yhteiskunta tunnustaa sen, että transsukupuolisuus on todellinen, vakava ilmiö, johon täytyy suhtautua asiaankuuluvalla vakavuudella. Transsukupuolisuutta on verrattu anoreksiaan – kummassakin henkilön ruumiinkuva on vääristynyt ja ulkopuoliselle ilmiö näyttäytyy jopa naurettavana, mutta mikä on henkilölle itselleen erittäin todellinen. Kummallakin voi olla henkilön itsensä kannalta katastrofaaliset seuraukset ja kumpikin voivat johtaa kuolemaan.
Sukupuolenkorjaushoitojen tulee olla mielestäni laillisia, mutta yhteiskunnan asenneilmapiirin ei pidä ylenmäärin rohkaista niihin. Sukupuolenkorjaus on radikaali toimenpide, jonka pitäisi olla vasta se vihoviimeinen ratkaisu. Osa transsukupuolisista löytää keinon elää ilman hoitoja. Jos joku siihen kykenee, niin hänen tulisi ehdottomasti tehdä niin. Hoitoja ei myöskään pidä myöntää ihmiselle, jota ei ole tutkittu mielenterveyshoidon ammattilaisen toimesta. Keskeistä on ymmärtää, että mistä transsukupuolisuus johtuu ja miten sitä hoidetaan oikein. Meidän tulee tuntea myös sukupuolenkorjaushoitojen historia ja koko ilmiön pimeä puoli. Yhteiskunnan asenneilmapiirin tulee olla biologiset tosiasiat tunnustava ja tukea lasten ja nuorten kasvua heidän fyysiseen sukupuoleensa. Poikkeustapaukset tulee ottaa poikkeustapauksina ja käsitellä tapauskohtaisesti. Transsukupuolisuuden ei tarvitse olla tabu, mutta transsukupuolisten korottaminen jonkinlaisiksi arkielämän sankareiksi ei ole myöskään oikea tie. Näin itse transsukupuolisena voin ainoastaan valaista ihmisiä objektiivisesti siitä, että mistä tässä ilmiössä oikeasti on kyse, jotta he osaisivat edes jotenkuten asettaa itsensä minun asemaani.
Suomen tämänhetkinen transhoitosysteemi ja translaki on hyvä ja sitä ei tarvitse muuttaa. Suomen ja muun läntisen maailman ihmisoikeustilanne LGBT-ihmisten kannalta on hyvä. Ongelma ovatkin LGBT-aktivistit itse ja se, mitä muutoksia he ajavat. Olen tässä tekstissä kuvaillut sitä, miten heidän toimensa voivat johtaa vaarallisiin lopputuloksiin ja ainoastaan huonontaa LGBT-ihmisten itsensä tilaa sekä myös ympäröivän yhteiskunnan tilaa. LGBT-liikkeellä on suunnatonta yhteiskunnallista valtaa. Pelkästään tämän perusteella ei voida sanoa, että LGBT-ihmiset olisivat yhteiskunnassa alistetussa, altavastaajan asemassa.
[1] Termillä LGBT (Lesbian, Gay, Bisexual and Transgender) viitataan lesboihin, homoihin, biseksuaaleihin ja transihmisiin.